Teneriffa 2018

Ilmoittauduin jo kesällä 2017 Transgrancanaria 125 -kisaan ja ostin samalla lentoliput tammikuulle viikon "harjoitusleirille" ennen kilpailua. Loppusyksy meni pienten vaivojen ja sairastelujen kanssa painiessa ja pisteenä iin päälle joulukuussa kipeytyi jalka siihen kuntoon että juoksusta tuli taukoa 3,5 viikkoa. Tässä vaiheessa matka näytti jo epätodennäköiseltä, mutta onneksi lepo auttoi sen verran, että tammikuun puolivälin kieppeillä pystyi jo kävelemään suht kivutta. Pienen pohdinnan jälkeen päätin että unohdan suunnitellun juoksuvaelluksen ja lähden pelkästään vaeltamaan (tai ainakin yrittämään sitä).

Reissu oli henkilökohtaisesti ensimmäinen laatuaan, mutta onneksi Juhalta sai jeesiä valmistautumisen ja varusteiden suhteen sekä Karitsalta reittikatselmuksen suhteen. Tavoitteena oli lähteä mahdollisimman pienellä varustuksella matkaan, joten kaikki tavarat piti saada kuljetettua Inov-8 Race Elite 24 -reppuun. Pientä haastetta toi pakkaukseen se, että sääennusteiden mukaan lämpötila reissun aikana tulisi vaihtelemaan noin -15 ja +25 asteen välillä. Lopulta rankalla priorisoinnilla temppu onnistui ja lähdin 17. tammikuuta matkaan, joka oli samalla myös ensimmäinen vierailu Kanariansaarilla.

Tein ennen matkaa reittisuunnitelman, joka myötäili hyvin pitkälti vuoden 2017 Tenerife Bluetrailin ultrareittiä. Ennen tätä piti kuitenkin päästä myös lähtöpaikalle, joten alkuun tulisi siirtymää lentokentältä merenrantaa pitkin. Varailin etukäteen majapaikat matkan varrelta ja lopuksi Puerto de la Cruzista. Jalan kunto ja kestävyys vähän huolettivat, mutta ajattelin soveltaa mahdollisten ongelmien tullessa vastaan.

Lento sujui mukavasti kirjaa lueskellen ja kevyesti tankkaillen. Pientä jännitystä matkaan toi laskeutuminen, joka epäonnistui ensimmäisellä kerralla. Koneen kapteeni teki viime hetken noston ilmaan aivan maan tuntumasta ja ilmoitti, että löpöä riittää vielä toiseen yritykseen. Jos tämä ei natsaa niin suuntana olisi varakenttä pohjoisessa, joka olisi pistänyt suunnitelmat ainakin vähän uusiksi. Onneksi toinen yritys onnistui kovassa tuulessa ja kone laskeutui maan pinnalle puolisen tuntia myöhässä.

Ensimmäinen päivä: Aeropuerto de Tenerife Sur Reina Sofia - Los Cristianos (33,2 km, +640m, -650m)

Keli oli lämmin, noin +22 astetta ja aurinko helotti taivaalta puoli neljän aikaan iltapäivällä. Täytin juomarepun vesipullot ja lähdin jalkapatikalla kohti etelärannikkoa. Alkupätkä meni isompien autoteiden vieressä olleilla pikkuteillä ja poluilla, ja uskaltaduin kokeilemaan myös kevyttä hölkkää. Jalka tuntui ihan hyvältä alussa, mutta noin tunnin jälkeen alkoi tulla sen verran tuntemuksia, että päätin pistää kävelyksi. Ensimmäinen kylä matkan varrella oli Los Abrigos, josta jatkoin rantapolkua pitkin kohti Costa del Silenciota ja Las Galletasia. Matkalla oli myös pieni nyppylä Amarilla, josta kävin katsomassa rannikkomaisemia. Näytti hienolta! Suht lämmin sää verotti nopeasti vesivarastot tyhjäksi ja kävin ostamassa Las Galletasista lisää vettä. Söin myös samalla jäätelön, kun sellaista oli vielä tarjolla tässä vaiheessa. Energian suhteen taktiikkana oli kuljettaa mahdollisimman paljon energiaa mahdollisimman kevyessä muodossa eli repusta löytyi pääosin karkkia, suklaata ja kuivattuja hedelmiä. Näillä pärjäsi mukavasti koko reissun läpi.

Ensimmäinen nyppylä matkan varrella

Las Galletasista lähtiessä ilta alkoi hämärtyä ja aurinko laskea horisontin taakse. Auringonlaskua oli hieno ihastella merenrannassa ja matka jatkui otsalampun valossa pienempiä polkuja pitkin. Maisemia ei tietenkään enää tässä vaiheessa juurikaan nähnyt ja samalla polku muuttui astetta teknisemmäksi. Onnistuin myös pari kertaa kompuroida nurin, kun huomio kiinnittyi johonkin muuhun kuin poluilla oleviin kiviin ja muihin esteisiin. Nämä tulivat vielä tutummaksi loppureissun aikana. Loppupätkällä valoa elämään toi ensin majakka ja sen jälkeen Palm-Marin uinuva rantakylä. Hölkkäilin välillä lyhyitä pätkiä, kun alkoi pelkkä kävely puuduttaa.  

Lampun valossa

Lopussa tuli vielä pienenä yllätyksenä vastaan Guazan vuori, joka ylitettiin (tai sivutettiin, en käynyt huipulla) todella teknistä "polkua" pitkin. Pimeässä ei kivikko/kallio irtokivineen oikein erottunut kunnolla ja välillä meinasi usko loppua, että tästäkö tosiaan pitäisi mennä Los Cristianosta kohti. Osa pätkästä piti könytä nelinkontin jyrkkyyden ja pimeyden takia. Perillä kävin kaupassa ostamassa evästä ja juomista illaksi ja seuraavaksi päiväksi. Hotellilla olin yhdeksän jälkeen. Olin sen verran väsynyt, että kävin vain suihkussa, söin, laitoin kamat valmiiksi seuraavaa päivää varten ja menin nukkumaan hyvissä ajoin.

Toinen päivä: Los Cristianos - Vilaflor (42,2 km, +2430m, -1000m)

Heräilin hieman levottomien yöunien jälkeen hieman ennen seitsemää ja menin aamupalalle heti sen käynnistyessä puoli kahdeksalta. Tankkasin sen verran mitä vatsa veti ja lähdin kahdeksan jälkeen jatkamaan matkaa. Jalat olivat jäykähköt, mutta matka taittui reippaahkosti kävellen. Ensimmäinen kahdeksan kilometriä meni komeissa rantamaisemissa Playa de la Americasin ja Costa Adejen läpi rantabulevardia pitkin. Ihmisiä ja myös lenkkeilijöitä oli yllättävän paljon liikkeellä. Vettä kului myös yllättävän paljon ja täydensin ensi kerran vesivarastoa jo rantakioskista. Bluetrailin reitin lähtö oli Playa Fañabéssa, josta reitti lähti kohti pohjoista ja vuoria. Tässä vaiheessa alkoi jo tulla pieniä ongelmia jalkojen tai lähinnä kehittyvien rakkuloiden suhteen. Tämä olikin myös yksi reissun tärkeimmistä opetuksista eli niin ennaltaehkäisevään kuin matkan aikana tehtävään huoltoon pitää panostaa enemmän.

Ensimmäinen kunnon tunkkaus

Minulla oli navigointia varten tulostettu varmuuden vuoksi reittikartta (en löytänyt Suomesta kunnon kartastoa enkä ehtinyt sellaista tilata) sekä lisäksi GPS-jälki kellossa sekä puhelimen GPX Viewer -sovelluksessa. Jälkimmäinen oli käytössä ensimmäistä kertaa ja osoittautui reissun aikana toimivaksi ratkaisuksi leppoisassa vauhdissa. Noin ylipäänsä vaellusreitit olivat hyvin merkittyjä eikä GPS-jälkeä tarvinnut kovin usein tutkia. Suurin vaikeus oli päästä ensin kuitenkin koko reitille moottoritien yli, ja pyörin Fañabén kylässä varmaan tunnin verran enkä löytänyt oikeaa kulkureittiä mistään. Pari kertaa tuli vastaan umpikuja eli rotko eikä summittaisesta jäljestä saanut apua tähän ongelmaan. Päätin sitten lopulta ottaa tehdä muutaman kilometrin sakkoringin ja kiertää pienempää tietä pitkin toiselle puolelle. Täällä huomasinkin että oikeasti reitti olisi mennyt pienen alikulkutunnelin kautta, mutta sitä en löytänyt toiselta puolelta.

Tämän jälkeen reitti oli selkeä ja alussa mentiin rotkon pohjalla ison banaaniviljelmän keskellä. Rotkosta noustiin ylös Adejen kaupunkiin ja Casa Fuerteen. Tässä nappasin vielä lisää vettä mukaan ja join kylmän kokiksen. Nyt matkaa oli takana noin 15 kilometriä ja edessä oli ensimmäinen kunnon tunkkaus kivisellä polulla TF71-reittiä pitkin kohti Boca del Pasoa. Maisemat olivat hienot joskin pilvet ja sumu rajoittivat vähän näkyvyyttä. Nousu päättyi noin 900 metrin korkeuteen, josta pystyi ihastella pilvien välistä rantakaupunkeja. Maisemat olivat toistaiseksi olleet aika karut, mutta nyppylän toisella puolella olikin jo tosi vehreää. Samalla lämpötila laski ja alkoi ripsiä vettä. Kylmä ei kuitenkaan tullut ja samoissa lyhyissä vaatteissa pärjäsi koko päivän ajan.

Vehreämpää maisemaa pilvessä/sumussa

Matka jatkui La Quintan pikkukylän läpi TF72 pitkin kohti Ifonche y Benitezia. Reitti oli ollut koko matkan kivikkoa ja kalliota eikä muuksi muuttunut. Oli aika raskasta jaloille varsinkin kun ei ollut päässyt juoksemaan pitkään aikaan. Matka taittui pääosin kävellen eikä kunto olisikaan antanut myöten juosta ylämäkiä ylös. Samalla sain pari mojovaa rakkulaa ja jalkapohjat olivat jo muutenkin aika tulessa, mutta matka taittui kuitenkin ihan mukavasti. Olin katsonut etukäteen että Ifonchessa olisi ravintola, jossa olisi voinut täydentää varastoja, mutta ravintola oli kiinni. Tämä ei onneksi ollut ongelma, sillä energiaa oli hyvin mukana ja vettäkin suht riittävästi.

Kivikkoinen polku

Ifonchesta oli vielä noin 12 kilometriä matkaa GR131-reittiä pitkin Vilafloriin. Tässä vaiheessa alkoi rasitus jo kumuloitua ja uuvuttaa. Tällä pätkällä noustiin komealla reitillä noin tuhannesta metristä pilvien läpi parin nousun ja laskun kera lopulta noin 1400 metrissä olevaan Vilafloriin, joka on Teneriffan kunnista vähäväkisin. Perillä kävin taas ensimmäisenä kaupassa ostamassa evästä ja juomista illaksi ja seuraavaksi päiväksi ennen hotellille menoa.

Pilvessä

Hotellissa tein huoltotoimenpiteitä kipeille jaloille eli puhdistin ja puhkoin rakkulat. Kävely oli jo tosi hankalaa, joten illan pääohjelmana oli kävely alakerran ravintolaan, jossa tankkasin mm. kikhernekeittoa, perunoita ja kalaa. Nyt uni tuli jo puoli kymmenen aikaan ja seuraavana aamuna heräsin melko pirteänä tunti ennen aamiaisen alkamista.

Kolmas päivä: Vilaflor - Altavista del Teide Refuge (33,2 km, +3270m, -1250m)

Hotellista sai aamupalaa kahdeksasta lähtien ja tankkasin taas niin paljon kuin vatsa veti. Olin jo lähdössä hotellilta matkaan, kun sain tekstiviestin vuoristomajalta, että maja ja reitit Teiden huipulle ovat kiinni tänään huoltotöiden takia. Pienen kiroilun jälkeen aloin miettiä varasuunnitelmaa. Ongelmana oli kaikki lähiseutujen hotellit (joita ei montaa ole) olivat täynnä eikä lauantaina oikein päässyt järkevästi bussilla esim. Teiden juurelta tai lähistöltä mihinkään. Mietin jo että patikoin suoraan Los Cristianokseen, mutta kohta tuli toinen viesti, jossa sanottiin että edellinen viesti ei pitänytkään paikkaansa. Soitin vielä varmistukseksi vuoristomajalle, jossa sanottiin että niin reitit kuin maja ovat auki, joten pääsin jatkamaan matkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan, joskin noin tunnin myöhässä puoli kymmenen aikaan.

Päämääränä Paisaje Lunar

Jalat olivat edelleen tosi kipeät, vaikka onneksi rakkojen puhkominen auttoi vähän ja vähän aikaa. Vilaflorista alkoi suoraan nousu TF72-reittiä pitkin kohti Paisaje Lunarin kuumaisemaa. Tänne pääsi kahta eri reittiä, mutta valitsin itäisemmän kisareitin mukaisesti. Tämä osuus oli tosi hieno ja hölkkäilin jonkun verran matkan varrella. Paisaje Lunar on 1880 metrin korkeudessa pilvien yläpuolella ja näkymät alas olivat hienot. Ja olihan siellä myös se kuuluisa kuumaisemakin.

Nätti polku lähellä Guajaraa

Matka jatkui tunkaten yhä korkeammalle ja näkymät sen kuin paranivat. Seuraavien kilometrien aikana oli aivan uskomattoman hienot ja monipuoliset maisemat, jotka olivat kuin suoraan jostakin tieteiselokuvasta. Reitti meni kohti pohjoista Guajaran vuorta, jonne tein piston kisareitistä poiketen. Ja hyvä niin, sillä 2718 metrin korkeudessa sijaitsevalta vuoren huipulta näkyi joka suuntaan pitkälle. Vaikuttavin näkymä oli tietenkin suoraan Teidelle, jonka korkein huippu sijaitsee 3718 metrin korkeudessa. Teide on maailman kolmanneksi suurin tulivuori ja korkein Atlantin saarten vuorista. Mukava yllätys oli myös lumesta paljas huippu, sillä yritin tutkia etukäteen niin sääennusteita kuin nettikameroita, joiden mukaan huipulla olisi pitänyt olla lunta. Pakkasta ja tuulta oli kuitenkin luvassa.

Loputtomalta tuntunut nousu

Tuuli tuiversi myös Guajaran huipulla, joten jatkoin matkaa kohti nopeasti kohti Teiden juurta. Väsymys alkoi jo tuntua, joten kävin hakemassa lisää evästä sekä reppuun että vatsaan hotelliravintolassa. Lyhyt istuminen puudutti jalat entisestään ja lisäksi rakot olivat taas pahentuneet päivän aikana. Ravintola sijaitsi tasaisella noin 2100 metrissä, joten nousua oli edessä mukavasti. Nousuun lähtiessäni kello oli noin 15, joten ajattelin ehtiä mukavasti ylös ennen pimeää. Tämä oli lopulta turhan optimistinen arvio.

Vielä naurattaa

En ollut koskaan käynyt elämäni aikana yli 2000 metrin korkeudessa, joten miltei koko päivä oli jo oltu itselle uudella alueella. En ollut havainnut mitään ongelmia vielä korkean ilmanalan kanssa, joskin nousu Guajaralle oli ollut jo raskaampi. Valitsemani reitti ylös kulki länsipuolta ja ensimmäisenä matkan varrella oli Roques de Garcian kalliot. Heti tämän jälkeen reitti alkoi nousta pikkuhiljaa ylöspäin ja varsin pian myös todella jyrkästi. Muita ihmisiä ei näkynyt koko matkalla. Alku sujui vielä ihan mukavasti, mutta pian kävi selväksi että noususta tulisi pitkä ja raskas. Hankala kivikkoinen reitti toi oman lisähaasteensa matkantekoon, mutta suurempi haaste taisi olla kumuloitunut rasitus sekä vähenevä hapenmäärä. Ei mennyt pitkään kun tuntui että jyrkkiä kivikkoja ja kalliolohkareita ei jaksanut mennä kuin pienen pätkän kerrallaan ennen kuin piti vetää taas happea ja levähtää. Matkanteko hidastui koko ajan ja tuntui ettei vain pääse yksinkertaisesti eteenpäin.

Teide Guajaran huipulta katsottuna

Olin laittanut jo aamulla lähtiessäni päälle pitkät housut sekä pitkähihaisen paidan / t-paidan, mutta puolivälissä nousua piti laittaa päälle jo lämpimämpää pantaa ja pitkähihainen tuulta pitävä sadetakki, jonka sain lainaan Juhalta. Matkan varrella tuuli vaihteli tosi paljon, välillä oli miltei tyyntä ja välillä meinasi lähteä tuulen mukana lentoon. Pico Viejon jälkeen, joka on Teneriffan toiseksi korkein huippu 3135 metrin korkeudessa, loppumatkan tuuli todella kovaa ja reitti muuttui avoimeksi. Ensin mentiin tutuissa avaruusmaisemissa, jonka jälkeen viimeiset kilometrit kalliolohkareiden ja irtokivien keskellä. Nyt joutui jo kunnolla keräilemään voimia että pääsi edes hitaasti eteenpäin. Katselin kelloa ja laskeskelin jäljellä olevia kilometrejä sekä aikaa ennen auringonlaskua. Totesin että jos nyt oikein kovasti tsemppaan niin saatan päästä juuri ennen auringonlaskua Teiden köysiradan päätöspysäkin viereen hieman turvallisimmille vesille. Ylös könyäminen oli jo valoisassa tarpeeksi haastavaa, joten sain tsempattua sen verran että pätkä taittui hitaasti mutta varmasti kohti määränpäätä.

Alkumatkasta Teiden huipulle

Mielessä pääsi pieni helpotuksen huokaus kun haastavin osuus loppui juuri kun aurinko oli alkanut laskea. Ajoitus oli siinä mielessä täydellinen, että nyt pystyi katsomaan loppuun auringonlaskun näköalapaikalta! Köysirata-asemalta piti tiputtaa vielä alaspäin vuoristomajalle, joka sekään ei ollut enää väsyneellä ja hakatulla kropalla energia- sekä juomavajeessa mikään helppo juttu. Matkaa taisi tulla vajaa pari kilometriä kun lopulta pimeydestä näkyi valoa ikkunasta. Olin perillä vähän ennen puoli kahdeksaa uupuneena.

Roques de Garcia

Keräilin itseäni hetken aikaa majan penkillä ennen kuin sain ostettua juomaa ja energiaa automaatista. Majalla oli oma keittiö ruoanlaittoa varten, mutta reppuun ei evästä mahtunut enemmän, joten olin automaatin varassa. Kolmen euron kappalehintaan sai esimerkiksi puoli litraa vettä tai pienen sipsipurkin sekä suklaapatukoita, joten mistään kulinarismin riemuvoitosta täällä ei päässyt nauttimaan. Rahaa meni kyllä eniten koko reissun aikana :) 3260 metrin korkeudessa sijaitsevassa majassa on tilaa 54 henkilölle kolmessa eri dormitoriossa ja oma paikka löytyi yläkerrasta yläsängystä. Maja oli täynnä, mutta pidemmän matkan vaeltajia ei majassa yöpynyt.

Kuumaisemaa

"polku"

Tärisin kylmissäni ja energiavajeessa kunnon horkassa ja menin lämmittelemään peiton alle kaikki kamat päällä. Söin samalla kaikkea mitä tarjolla oli, mutta samalla piti muistaa, että huomenna pitäisi päästä myös samoilla eväillä Puerto de la Cruziin, joten ihan kaikkea ei pystynyt syödä vaikka tarvetta olisi varmasti ollut. Puolen tunnin tärinän jälkeen kävin alakerrassa juomassa lämmintä kaakaota automaatista pari mukia ja söin ja join lisää. Olo parani vähän, mutta aika heikossa hapessa oltiin edelleen. Jalkojen rakkulat olivat myös vähemmän yllättäen pahentuneet, mutta totesin että jalat ovat kuitenkin riittävän toimintakykyiset, joten en alkanut huoltaa niitä sen enempää. Ja vaikeaa se olisi ollutkin, koska majassa ei ollut suihkua ja ainoa (juomakelvoton) juokseva vesikin tuli vessan lavuaarista ja energiaa ei muutenkaan ollut mihinkään. Järjestelin kamat aamuksi suurin piirtein valmiiksi ja riisuin vaatteet ja menin peiton alle korvatulppien kanssa yrittämään nukkumista. Rasitus yhdistettynä korkeaan ilmanalaan oli saanut aikaiseksi myös kunnon pääkivun sekä levossa maatessa sydän hakkasi siihen tahtiin, että nukkumisesta ei oikein tullut mitään. Nukuin varmaan muutaman minuutin pätkissä alkuyön ja taisin saada ehkä kolme tuntia suurin piirtein kunnollista unta ennen kuin heräsin puoli kuuden aikaan seuraavana aamuna.

Hämärtyy monella tapaa

Neljäs päivä: Altavista del Teide Refuge - Pico del Teide - Puerto de la Cruz (38,0 km, +850m, -4150m)

Majapaikan omistaja oli opastanut illalla, että nousuun Teiden huipulle tulisi varata noin 2,5 tuntia aikaa että ehtisi katsomaan auringonnousua huipulta. Kaikki muut ilmeisesti toteuttivat suunnitelmaa, sillä kun heräsin puoli kuudelta niin koko tupa ja maja olivat tyhjentyneet. Olin itse laskeskellut että 1,5 tuntia pitäisi riittää hyvin, joten laitoin kamat valmiiksi ja lähdin noin 6:20 matkaan. Vuoristomajassa yöpymisen hyvä puoli oli myös se, että tällöin sai automaattisesti nousuluvan huipulle. Muussa tapauksissa se olisi pitänyt anoa jotakin muuta kautta.

Huipulla

Ulkona oli pakkasta noin 10 astetta, mutta ylös noustessa ei tullut kylmä vaikka vähän kesävaatteissa, joskin kerrospukeutuneena, ylös kapusinkin. Päätä särki edelleen ja nouseminen oli miltei yhtä raskasta kuin eilenkin. Pieni lepo oli kuitenkin auttanut ja matkanteko sujui lampun valossa jollakin tavalla. Hitaalta se tuntui edelleen, mutta edellä menneet valot lähestyivät ja ohittelin matkan varrella suurimman osan edellä lähteneestä porukasta. Nousua huipulle voisi kuvailla melko haastavaksi, sillä ensinnäkin se on todella jyrkkä, toisekseen tuulinen, kolmanneksi louhikkoa/irtokiveä ja neljänneksi tietenkin mennään jo melko korkealla, kun huippu on 3718 metrissä. Muutaman kerran piti vetää happea matkan aikana ja varovasti sai mennä, mutta huippu lähestyi hiljalleen. Huipulla pientä sydämen tykytystä aiheutti edellä kulkeneen patikoijan alta luisuun lähtenyt noin metrin kokoinen irtokivi, jonka vyöry päättyi onneksi varoitushuudon saattelemana hieman ennen minua. 

Auringonnousu huipulla

Fiilis huipulle päästyä oli mahtava. Näköalat olivat upeat auringon noustessa. Ylhäällä oli ahdasta ja paikalla oli ehkä reilu parisenkymmentä kiipeilijää. Paljon enemmän sinne ei olisi mahtunutkaan. Kymmenen asteen pakkanen yhdistettynä tosi kovaan tuuleen sekä kesävarustukseen ei houkutellut hengailemaan paikan päällä pidempään, joten lähdin ensimmäisenä alaspäin samaa reittiä kohti seuraavaa määränpäätä. Myös alas tiputtaminen oli hidasta, mutta kuitenkin helpompaa. Jyrkimmän osan jälkeen hölkkäilin vähän ja tietenkin irtikivikossa lähti jalka alta, nilkka vääntyi ja vedin samantien kunnolla nurin kivikkoon. Kirosin jo mielessäni että tässäkö tämä nyt oli, kun vääntynyt jalka oli vielä juuri se sama minkä takia olin joutunut pitämään taukoa. Keräilin hetken itseäni maassa ja totesin, että ei tähän ainakaan kannata jäädä istuskelemaan, sillä yleensä näihin parasta lääkettä on liike. Jalkaa aristeli jonkun aikaa, mutta onneksi se turtui ja matka jatkui suht ok.

Alas Teideltä

Palasin vuoristomajalle, josta lähti toinen reitti alaspäin eli onneksi ei tarvinnut mennä samaa reittiä alas kuin ylös edellisenä päivänä. Alkupätkä oli teoriassa helpompaa siksakkia alaspäin, mutta mukavaa lisähaastetta toi pieni irtokivi, jota riitti pitkään. Yritin ensin juosta, mutta lensin pari kertaa takamukselleni ja sen jälkeen siirryin kävelyyn, mutta sama jatkui vielä muutaman kerran. Sen verran ketutti, että taisinpa pari kertaa kirota melko kovaäänisesti eli täysillä muutamia valittuja kirosanoja ja saatoinpa myös nakata pari kivenmurikkaa niin pitkälle kuin hölkkääjän kädestä irtosi. Eli ei kovin pitkälle. Ärsyttävä irtikivikko loppui aikanaan ja kun pääsi vielä vähän alemmaksi niin tuuli tyyntyi ja keli lämpeni auringon helottaessa taivaalta. Polut olivat pääosin selvästi helpompia kuin tähän asti ja aakeeta laakeeta näkyi pitkälle. Ketään muuta ei näkynyt kyllä tänäkään päivänä Teiden huipun jälkeen.

Teide

Hölkkäilin jonkun verran alamäkiä, mutta takamukseen oli iskenyt jo matkan aikana DOMS:t ja ei se meno nyt muutenkaan ollut kovin herkkää enää tässä vaiheessa. Ja jaloissa oli tietenkin edelleen ne rakot, joten aika tuskaista oli meno. Pääkipukaan ei oikein meinannut hellittää, vaikka otin aamulla yhden särkylääketabun. Noin neljän tunnin taivaltamisen jälkeen tuli pientä jännitystä elämään, kun huomasin pissaavani punaista. Tämä ei onneksi ollut mitään vakavampaa vaan juoksijoille joskus vain käy näin. :)  Matka taittui hitaasti eteenpäin ja kävely oli kyllä puuduttavaa touhua.

Karu reitti alkoi muuttua hiljalleen monipuolisemmaksi, kun päästiin korkeammalta alaspäin. Samalla myös pääkipu hävisi. Tutkin GPS-jälkeä ja karttaa ja mietin että jos loppupäästä vähän oikaisisi reittiä, kun pituutta päivälle olisi kuitenkin tulossa riittävästi. Parinkymmenen kilometrin taivalluksen jälkeen, jolloin oltiin päästy jo 1500 metriin, katsoin muutaman kilometrin oikoreitin ja lähdin laskettelemaan jyrkkää alamäkeä eteenpäin. Tarpeeksi kauan mentyäni selvisi, että reitti oli poikki joidenkin kunnostustöiden takia ja aidat estivät etenemisen. Ei muuta kuin takaisinpäin tunkaten. Ilma ja mieli olivat lämmenneet jo sen verran, että totesin parhaaksi hikimärkänä vaihtaa lyhyempää päälle ja loppupäivä menikin taas shorteissa ja t-paidassa.

Maisemat muuttuvat

Umpikujan ja paluun jälkeen reitti muuttui melko lailla, sillä vehreän kansallispuiston maisemat ja polut muistuttivat jopa Suomen mutaisia polkuja. Tässä vaiheessa mentiin myös pilvien keskellä ja tunnelma oli sitä myöten mainio. Väsymys alkoi kyllä jo painaa, ja vaikka tämä päivä olikin pääosin laskettelua alaspäin niin lopussa oli kuitenkin muutama nyppylä, joita piti kivuta ylöspäin. Lopulta polku päättyi ja ajauduin reittivariaation seurauksena urbaanimpaan maisemaan, josta tiputtelin viimeiset 700 metriä alaspäin jyrkkää asfalttitietä merenrantaan. Tämä viimeistään pisti jalat jumiin ja rakot pahemmaksi. Lopulta pääsin kaupan kautta hotellille ja sain lisää energiaa ja vettä, jota ei ollut täydennettyä saanut lisää sitten edellisillan.

Näyttää jo tutummalta

Päivä oli tehollisesti paljon helpompi kuin aiemmat kaksi, joten hotellilla olin yllättävän hyväkuntoinen. Varsinkin kolmas päivä mentiin kovalla sykkeellä ja se näkyi myös päivän jälkeen. Jalat olivat aika romuna ja rakoilla, joten huoltotoimenpiteitä sai tehdä ihan kunnolla. Kuitenkin olin siinä kunnossa, että Puerto de la Cruziin jaksoi käydä tutustumassa hyvin, vaikka kävely olikin tosi hankalaa.

Puerto de la Cruz

Viides ja kuudes päivä

Hyvät yöunet tekivät eetvarttia ja jalat olivat rakkuloita lukuun ottamatta siedettävässä kunnossa. "Harjoitusleiri" jatkui siis hölkkäilyn, kävelyn, turismin ja syömisen nimissä vielä pari päivää. Viidennen päivän aamulla jalat olivat vähemmän yllättäen täysin jumissa, mutta hölkkäilin todella rauhakseen ensin aamulla 13 km ja sitten illalla 10 km kaupunkiin tutustuen. Seuraavana päivänä tein suurin piirtein samanlaiset setin, ja jalat olivat jo paljon paremmassa kunnossa. Kolotuksia ja rakkuloita lukuun ottamatta ei mitään sen kummempaa vaivaa. Ja lopulta tuli myös uimahousuille käyttöä, kun vietin aikaa hotellin kattoterassin uima-altaalla. Paluumatka lentokentälle sujui mukavasti bussilla ja lopulta pääsin kotiin asti hyvävoimaisena.

Puerto de la Cruzin polkuja

Varusteet:

Kengät olivat Hokan Mafate Speed 2: ja reppu siis Inov-8 Race Elite 24, johon sopi riittävästi vaatetta ja energiaa/vettä. Muuten mukaan/päälle mahtui seuraavat vaatteet:

• Lötköpullot 3x0,5l ja 1x0,25l
• Sukat, 3 paria
• Lyhyt alaosa, kompressiojuoksuhousut
• Lyhyt yläosa, lyhythihainen juoksupaita
• Pitkä yläosa, 2 kappaletta (ohut ja paksu)
• Pitkä alaosa, juoksuhousut
• Buffit, 3 kappaletta (tippuivat viimeisenä vaelluspäivänä matkalle...)
• Hanskat
• Sadehousut ja takki
• Paksut kompressiosukat
• Kerrasto, ylä- ja alaosa (näitä ei tarvinnut edes Teidellä)
• Uimahousut :D
• Alushousut, 2 paria
• Shortsit ja t-paita, vapaa-aika

Tarvikkeet:

• Korvatulpat
• Puhelin + laturi, varavirtalähde, GPS-kello + laturi, nappikuulokkeet
• Passi, luottokortti, matkavakuutuskortti, käteistä
• Otsalamppu + laturi
• Minigrippussit, vedenpitävä karttapussi (+kartat), kompassi, vedenpitävä sisäpussi reppuun

EA:

• Avaruushuopa
• Allergialääke, teipit, laastarit, särkylääke (paracetamol), vessapaperia
• Bepanthen (piti olla mukana, mutta jäi kotiin)

Energiaa päivästä riippuen:

• Irtokarkit, suklaa, kuivatut hedelmät

Oppia tulevaan:

Tärkeimpänä haaviin jäi jalkojen huoltaminen. Lihaksisto kesti aika hyvin, joskin juoksua ei juurikaan tullut, mutta rakkulat olivat ikäviä ja kivuliaita. Rasvaa pitää siis käyttää niin ennen reissuja/kisaa ja huoltaa myös niiden aikana tarvittaessa. Rakkuloiden suhteen testailin niin rakkolaastareita, tavallisia laastareita kuin teippauksia. Puhkomisen ja puhdistamisen jälkeen oikeastaan kaikki vaihtoehdot toimivat suht hyvin olosuhteet huomioiden, mutta toki näillä ei ihmeitä saa aikaan lyhyessä ajassa.

Energian ja juoman suhteen suurin osa ajasta meni hyvin ja sain mielestäni riittävästi tankattua niin energiaa kuin nestettä. Poikkeuksena oli kolmannen päivän loppu ja neljäs päivä, jolloin olosuhteiden pakosta joutui tyytymään vähempään. Pitkillä ja raskailla reissuilla tämä on tärkeää ja varastoja pitäisi saada täydennettyä matkan varrella eli etukäteissuunnitteluun pitää panostaa. Aina tämäkään ei riitä.

Korkea ilmanala on myös haaste, johon on hankala tai mahdoton varautua etukäteen muuten kuin varautumalla henkisesti. Varsinaista vuoristotautia minulle ei käsittääkseni tullut korkealla, mutta tekeminen oli raskasta ja päänsärky ikävä juttu.

Summa summarum

Reissu oli mahtava kokemus ja ei jäänyt varmasti ainoaksi laatuaan. Lähitulevaisuutta ajatellen usko Transgrancanarian läpäisyyn lisääntyi, vaikka heikolla pohjalla mennään edelleen viime kuukausien vaikeuksien jälkeen. Yksinkin tällaisen reissun voi tehdä, mutta seuraavaksi kokeillaan kesällä vastaavan tyylistä joskin paljon raskaampaa reissua Alpeilla vähän isommalla porukalla. Ei muuta kuin treenaamaan!

Linkki reissun kuvakokoelmaan